Koiraharrastukset Tampere

Hauskaa harrastamista koiralähtöisesti

Haluatko löytää uusia tapoja nauttia arjesta koirasi kanssa? Koiraharrastukset, kuten agility, koiratanssi ja trickility, kehittävät sekä koiran taitoja että ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä. Tampereelta löydät monipuoliset mahdollisuudet harrastamiseen koirasi kanssa. Tervetuloa kursseilleni koirakoulu Pawsiteamille!

Monipuolista tekemistä koirille ja omistajille

Koiran kanssa harrastaminen opettaa paljon. Yhdessä tekemällä opit esimerkiksi mistä koirasi pitää ja mikä sitä motivoi. Kursseilla pääset myös hiomaan omia koulutustaitojasi ja ennen kaikkea vahvistamaan sinun ja koirasi välistä yhteistyötä.

Kursseillani tärkeintä ei ole suorittaminen vaan se, että sekä koira että ohjaaja saavat tutustua eri lajeihin turvallisessa ympäristössä ja pitää hauskaa yhdessä.

Kursseilleni ovat tervetulleita kaiken tasoiset ohjaajat sekä koirat ikään ja rotuun katsomatta. Harjoitukset suunnitellaan niin, että jokainen voi edetä omien tavoitteidensa ja tasonsa mukaan.

Kurssivalikoimastani löytyy muun muassa:

Tarjoamme kursseja aloittelijoille, jotka etsivät hauskaa yhteistä tekemistä tai haluavat rakentaa hyvän pohjan agilityharrastukselle, sekä jo hetken aikaa harrastaneille koirakoille, jotka haluavat kehittää taitojaan ilman kisapainetta. Lue lisää agilitykursseistani täältä.

Koiratanssissa koira ja ohjaaja harjoittelevat yhdessä liikkeitä ja temppuja, jotka yhdistetään musiikkiin sulavaksi koreografiaksi. Laji kehittää yhteistyötä ja koulutustaitoja, eikä aiempaa tanssikokemusta tarvita!

Trickility on hauska ja monipuolinen harrastus, jossa koira oppii uusia taitoja ja temppuja. Tehtävät voivat olla arkea helpottavia taitoja tai vauhdikkaita liikkeitä eri lajeista, kuten agilitystä ja koiratanssista. Trickility kehittää kehonhallintaa, oppimiskykyä ja itseluottamusta, ja ennen kaikkea vahvistaa sinun ja koirasi välistä suhdetta.

Jos et ole varma, mikä harrastus sopii teille, lajikokeilukurssi tarjoaa tutustumisen eri koiraharrastuslajeihin. Kurssilla kokeillaan mm. rally-tokoa, tokon perusharjoituksia, koiratanssia ja noseworkia. Samalla harjoitellaan harrastavalle koiralle tärkeitä tukitaitoja, kuten yhteistyötä, palkkaamista ja motivointia. Kurssi sopii kaikille koirille ja ohjaajille, ja sen jälkeen voitte jatkaa haluamanne lajin alkeiskurssille.

Alkavat koirakurssit Tampereella

Ohjaan kursseja koirakoulu Pawsiteamilla, osoitteessa Kuoppamäentie 3. Mikäli kurssini ovat täynnä, katsothan myös muiden kouluttajiemme kurssit.

Lajikokeilukurssi
su klo 17 / alk. 1.2. / 5 kertaa

Haluaisitko harrastaa koirasi kanssa jotain, mutta et oikein tiedä mitä? Tervetuloa lajikokeilukurssille kokeilemaan eri harrastuslajeja!

Lue lisää ja ilmoittaudu ⟶

Pentujen agility
su klo 14.45 / alk. 15.3. / 5 kertaa

Pentujen agilitykurssilla opitaan monipuolisesti pohjataitoja ja tutustutaan pennun tahtiin esteisiin, jotta lajin aloittaminen on myöhemmin helpompaa ja turvallisempaa.

Lue lisää ja ilmoittaudu ⟶

A-luokan Aksaa!
su klo 15.45 / alk. 15.3. / 8 kertaa

Sopii aloittelijoille ja koirakoille, jotka etsivät hauskaa yhteistä tekemistä tai haluavat rakentaa hyvän pohjan agilityharrastukselle.

Lue lisää ja ilmoittaudu ⟶

Täynnä

Trickility
su klo 20 / alk. 11.1. / 5 kertaa

Trickility on uusi harrastus, joka sisältää sekä arkea hyödyttäviä taitoja, että vauhdikkaita liikkeitä eri harrastuslajeista, kuten agilitystä, rally-tokosta, hoopersista ja koiratanssista.

Ilmoittautuminen on päättynyt

Täynnä

Höntsäility – Rento agility
su klo 15.45 / alk. 11.1. / 3 kertaa

Höntsäility sopii agilityn pohjataitokurssin tai perusteet käyneille koirakoille, jotka haluavat jatkaa harrastusta rennolla otteella!

Ilmoittautuminen on päättynyt

Täynnä

A-luokan Aksaa!
su klo 15.45 / alk. 11.1. / 8 kertaa

Sopii aloittelijoille ja koirakoille, jotka etsivät hauskaa yhteistä tekemistä tai haluavat rakentaa hyvän pohjan agilityharrastukselle.

Ilmoittautuminen on päättynyt

Usein kysyttyä koirakursseista

Kenelle kurssit sopivat?

Koirakurssimme Tampereella sopivat mm.:

  • Aloittelijoille, jotka ovat kiinnostuneista eri harrastuslajeista.
  • Omistajille, jotka etsivät yhteistä harrastusta koiransa kanssa mutta eivät välttämättä halua kilpailla lajissa.
  • Koirakoille, jotka haaveilevat kisaamisesta ja haluavat hyvät pohjataidot harrastukselle.

Sopiiko lajikurssit ensimmäiseksi kurssiksi?

Ehdottomasti! Lajikursseilla harjoitellaan myös arjen tärkeitä taitoja, kuten kontaktia ja koirahäiriössä toimimista, samalla kun tutustutaan lajin pohjataitoihin. Jos kuitenkin haluat ensin keskittyä yhdessä tekemisen perusteisiin, arjen taitojen kurssimme ovat loistava vaihtoehto.

Missä kurssit järjestetään?

Kurssit järjestää Koirakoulu Pawsiteam. Pawsiteamin lämmin halli sijaitsee Tampereen Nekalassa osoitteessa Kuoppamäentie 3.

Voinko harrastaa pennun kanssa?

Kyllä voit – lajitunneilla harjoitukset räätälöidään tarvittaessa sopivan kevyiksi jokaiselle koirakolle, jotta harrastaminen on turvallista. Lisäksi Pawsiteam tarjoaa agilitykursseja myös pennuille ja nuorille koirille.

Palautetta asiakkailta

”Ohjeistus oli selkeää ja ymmärrettävää. Se mahdollisti jokaisen tekemisen ja osallistumisen, riippumatta koirakon taitotasosta. Siiri ohjasi taidokkaasti myös vaikeampiin tehtäviin niitä koirakoita, jotka olivat jo edistyneempiä. Pidin siitä, että Siiri yritti konkreettisesti ensin näyttää uudet jutut ilman omaa koiraa eikä tehtäviin rymistelty hosumalla. Toiston sai myös jättää kesken, mikäli katsoi, että se olisi ollut liian raskasta omalle koiralle. Siiri antoi tilaa kuunnella ja seurata omaa koiraa.

Palaute oli positiivista ja rakentavaa. Pk-puolella aiemmin harrastaneena tuntui ihanalta, etten lähtenyt tunneilta koskaan ’olen ihan surkea koiran ohjaaja’ tai ’mun koira on huonoin koira’ -fiiliksillä. Tykkäsin myös siitä, että tunnin lopussa reflektoitiin kokemuksia ja jokainen pääsi kertomaan, missä oli onnistunut.”

– Julia, agilityn pohjataitokurssi

”Siiri on taitava innostaja. Hän osaa yksilöidä ohjeet. Siiri on taitava myös näkemään asioissa hyvät puolet ja auttamaan hankalista kohdista eteenpäin. Hänen kanssa on turvallista ja mukavaa opetella uutta, niin ihmisenä kuin koirana.

Koiratanssi oli suuri menestys meidän silmissä, lisää niitä Tampereelle!”

– Nimetön palaute, koiratanssikurssi